Perhepeti

Perhepeti, tuo virallinen nimitys täysin luonnolliselta tuntuvalle nukkumajärjestelylle lapsiperheessä. Meillä nukutaan siis perhepedissä, mitä se itseasiassa tarkoittaa, siitä seuraavaksi.

Kuulin sanan perhepeti ensimmäisen kerran raskausaikana, kun facebookin mammaryhmässä keskustelimme siitä, miten kussakin perheessä lasten nukkumapaikat on järjestetty. Sana oli outo ja ajatus sanan takanakin äkkiseltään hassu. Vauva nukkuisi siis samassa sängyssä vanhempiensa kanssa?
 
Meille hankittiin pinnasänky, hökötys koottiin ja asetettiin makuuhuoneen nurkkaan odottamaan käyttäjäänsä. Jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa petasin sänkyyn puhtaat lakanat ja vielä siinäkin vaiheessa, kun teimme lähtöä synnytyslaitokselle, kökötti pinnasänky kaukana 160cm leveästä aviovuoteestamme. Synnytys-salissa tapahtui kuitenkin jotain. 4,3 kiloa rakkautta nostettiin rinnalleni ja siinä sitä sitten oltiin, täydellisessä symbioosissa. Napanuora katkaistiin, mutta sitäkin vahvempi yhteys minun ja tuon pienen mönkijän välillä syntyi.

Sairaalassa aika kului pienessä sumussa. Mönkijä vietti suurimman osan ajasta paitani sisällä imien tissiä ja tuhisten. Nukuimme samassa kapeassa sängyssä, sillä vieressämme lojuva "vauvavaunu" tuntui aivan liian kylmältä ja kaukaiselta paikalta.

Kotiin päästiin ja vilkaisin pinnasänkyä. Babyblues iski kuohuen päälle ja itkua tihrustaen käskytin Isimiehen postamaan pinnasängystä yhden laidan ja vaihtamaan koko makuuhuoneen järjestyksen. Pinnasänky oli siirrettävä kiinni meidän sänkyymme. Ryntäsin tietokoneelle tutustumaan tarkemmin perhepeti -asiaan ja vauvan pehmentämät aivoni hyräilivät tyytyväisyyttään.
  
Nukkumajärjestelyjä mietittäessä on hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja varsinkin jälkeläisemme ovat varsin avuttomia syntyessään. Vauva on täysin riippuvainen vanhemmastaan sekä päivä-, että yöaikaan. Psykologian näkökulmasta tarkasteltuna, vauvan ei uskota vielä tunnistavan olevansa erillinen ihminen ja siksi hän tuntee kauhua jäädessään yksin. Pahimillaan vauva kokee yksin jäädessään ja itku-unikouluissa minänsä hajoavan, aivan kuin hän lakkaisi olemasta. Näin ajatelle, tuntuisi luonnolliselta, että vauvan paras nukkumapaikka on äidin kainalossa.

Yöt menivät meillä alusta alkaen siis käytännössä kainalotusten mini-ihmisen kanssa. Imettäen, vaippaa vaihtaen ja välissä lähekkäin torkkuen. Jopa sängyn kyljessä oleva pinnasänky tuntui aivan liian turvattomalta paikalta.

Kannatan vahvasti lapsentahtisuutta, joten tarkoituksena olisi, että L saisi itse päättää, kuinka vanhaksi haluaa vanhempiensa vieressä nukkua. Kun hän itse olisi valmis omaan sänkyyn, hän sitä pyytäisi. En "pelkää", että L haluaisi nukkua sängyssämme ikuisesti, eikä koskaan oppisi nukkumaan yksin, en. Kun lapsi siirtyy omaan punkkaansa siinä vaiheessa kun on valmis, hänelle jää muutoksesta positiivinen mielikuva ja hänestä kasvaa itsevarma nukkuja, jolle muutos on ollut saavutus, askel eteenpäin. Lapsi tietää, että äidin ja isän viereen saa aina palata, häntä ei koskaan ole sieltä "ajettu" pois.

Heinäkuussa, kun L oli noin parikuukautinen, ostimme asunnon ja muutimme pieneen rivarikolmioomme. L sai oman huoneen, mutta ei, siitä ei tullut hänen makuukammariaan. Uuden sängyn osto oli ajankohtainen, joten päätimme panostaa jokaisen nukkumamukavuuteen. Vieretysten nukkuminen oli tässä vaiheessa muotoutunut itsestäänselväksi vaihtoehdoksi meille kaikille. L nukkuisi siis samassa sängyssä vanhempiensa kanssa vielä pitkään, joten päädyimme hankkimaan makuuhuoneen täydeltä sänkyä. Tällä hetkellä kammarissa lepää 2x120cm nukkumatilaa yhteen liitettynä, eli sänkytilaa on huimat 240cm, ah ihanuutta! Nukumme kaikki vierekkäin, mutta silti jokaiselle on tarpeeksi tilaa, toisin kuin aikaisemmassa 160cm leveässä parisängyssämme!

Tutkimukset ovat osoittaneet, että vauvat nukkuvat paremmin ja levollisemmin nukkuessaan yhdessä äitinsä kanssa. Perhepedissä äidin kanssa nukkuvat vauvat myös hengittävät tasaisemmin ja kokevat hengityskatkoksia vähemmän. Äitien on osoitettu olevan unissaankin täysin tietoisia vauvansa läsnäolosta, jolloin he myös hoivaavat vauvaansa unissaan. Tästä tietoisuudesta johtuu myös se, ettei äiti vahingossa kierähdä vauvansa päälle. Autopilotilla on tosiaan monta yötä menty tässäkin taloudessa. Joskus aamulla huomaan, että tissiä on ilmeisesti syöty koko yö, molemmat täydessä unessa, sekä äiti että vauva. En uskalla edes kuvitella miten väsynyt olisin, jos jokaisella heräämisellä minun olisi pitänyt nousta sängystä ja köpöteltävä pinnasängylle, saati pumppaamaan tai lämmittämään maitoa. Saa olla vain kiitollinen, että täysimetys onnistui alusta alkaen niin hyvin.

Ennen perhepetiin siirtymistä kannattaa muistaa muutama turvallisuuspointti. Lapsi kannattaa laittaa nukkumaan selälleen, tai kyljelleen, mikäli itse osaa jo kääntyä. Patja ei saa olla liian pehmeä, esimerkiksi sohva ei käy. Lapsen paikka perhepedissä on äidin välittömässä läheisyydessä. Sängyn reunat kannattaa tarkistaa, ettei lapsi vain pääse putoamaan sängystä tai jumittumaan esimerkiksi sängyn ja seinän väliin, rakoja ei siis saa olla. Sänkyyn ei kannata jättää mitään ylimääräistä, petivaatteet riittää. Vauvalle kannattaa hankkia oma kevyt peitto, ettei hän jää jumiin aikuisen ison ja raskaan täkin alle. Tärkeä huomio on myös, ettei perhepedissä saa nukkua lääkkeiden, alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, eikä kovassa kuumeessa. Myöskään tupakoivan vanhemman ei suositella nukkuvan vauvan kanssa perhepedissä, sillä myrkyt välittyvät hiuksista, vaatteista ja hengitysilmasta lapseen. Mikäli samassa sängyssä nukkuu useampi lapsi, vauvan ja vanhemman lapsen välissä on hyvä nukkua ainakin yhden aikuisen. Myös lemmikit on tässä vaiheessa parempi passittaa muualle nukkumaan.

Meillä perhepeti siis muotoutui aivan luonnollisesti parhaaksi vaihtoehdoksi nukkumajärjestelyille. Se lapseton Hanna kun oli aivan varma, että meidän natiainen tulee nukkumaan omassa huoneessan, tai ainakin omassa sängyssää alusta alkaen. Ja pah sanomme minä ja minun äidinvastoni. 
Monet aikuisetkin sanovat nukkuvansa paremmin jonkun kainalossa, miksi siis odottaisin lapseni pystyvän nukkumaan yksin?