Kevättä rinnassa

Kuten edellisessä postauksessa jo kerroin, vuodenvaihde ei tarkoita minulle (turhia) lupauksia tai pakkopullaa. Sen sijaan, vuodenvaihde on selkeä merkki siitä, ettei kevääseen ja kesään ole enää kuin pienen pieni hetki, tai ainakin oma mieli haluaa ajatella niin. Kun vuosi vaihtuu, niin meikäläisen päässä kuuluu näpsäkkä 'poks', ja aivoissa kääntyy jonkin sortin vipu summer -asetukselle. Mieli on parempi, eikä pimeyskään tunnu enää haittaavan yhtään niin paljon, kuin ennen joulua. Jotenkin sitä tietää/uskoo/toivoo/haaveilee, että kevääseen ei ole enää kuin pari kuukautta (hah,toiveajattelua), ja pari kuukauttahan ei ole aika eikä mikään. 

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät vuoraa kotiaan joulukoristeisiin ennen joulua, mutta jotain pientä laitetaan jokatapauksessa. Joulukoristeet on mielestäni kivoja ja pakko saada- hankintoja tasan kolme viikkoa, jonka jälkeen niistä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. En kuulu sakkiin, joka fiilistelee joulutähtiä ja tonttuja aina loppiaiseen saakka, vaan VIIMEISTÄÄN vuodenvaihteessa on kaikki koristeet hävitettävä sisätiloista, ja sullottava epämääräisessä järjestyksessä varaston perimmäiseen nurkkaan. Itsehän omistan pienen paperipussillisen joulukoristeita, joten homma on suhteellisen iisi toteuttaa. Allergia joulukoristeita kohtaan on vuoden vaihtumisen jälkeen sen verran suurissa sfääreissä, että jopa lampaantaljat, pehmeän pellavansävyiset verhot, sekä kynttilät aiheuttavat minussa pahaa kevätsiivousvimmaa. Koti oli siis pikimmiten päivitettävä kevätasuun, joten jouluroina mäkeen ja väriä tilalle.

Ja vaikka ulkona tulee vaakatasossa valkoista mähmää, ei anneta sen lannistaa tunnelmaa. Kesäämoodiin pääsyä voi helpottaa ja fiilistä nostattaa pukemalla naperonsa päästä varpaisiin, kestovaippaa myöden, kanarialinnun väreihin. Tunnelma taattu! Ei tätä ehkä hyvällä tahdollakaan voi vielä värikkääksi kutsua, mutta värikkäämpi kuin viimeviikolla. Ja mustavalkoiseen verrattuna varsinainen karkkikuppi. Come on kesä, I'm ready!

Hanna

Hyvän mielen kynttilät

Eilen illalla olin jo laittamassa pikkutyyppiä nukkumaan, kun ovikello soi. Muutaman sekunnin aikana kävin päässäni läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat vierailijaehdokkaat ja punnitsin vaihtoehtojen ´mene avaamaan tai anna olla` hyvät ja huonot puolet. Isimies oli firman pikkareilla, joten hänestä ei tähän hätään ollut apua. L virkistyisi, jos nousisin sängystä ja köpöttelisin ovelle, mutta perus uteliaana stalkkeripersoonana en voinut antaa olla, vaan säntäsin ovelle vetäen verkkareita jalkaan ja survoen toista rintaa takaisin paidan sisään. Ja onneksi menin. Ovella seisoi nuori ala-aste ikäinen tyttö, joka toi minulle aikaisemmin ostamani ihanat käsintehdyt kynttilät. Sama tyttö oli ystävänsä kanssa käynyt ovellamme muutamia viikkoja sitten kyselemässä, haluaisimmeko ostaa kynttilöitä ja näin tukea heidän luokkaretkeään. Ja toki halusin, koska a)olen kynttilöiden suurkuluttaja ja b)tällaiseen pitää aina osallistua jos siihen vain on mitenkään mahdollisuus. Kylläpäs tuli hyvä mieli.



 Hanna