keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014


Huh mikä vuosi, ei tässä muuta oikein edes osaa sanoa. Eikä koko kaksituhattaneljäätoista ole edes jäljellä tuntiakaan. Melkein puolet vuodesta vietin paksuna, siis sellaisena valaankokoisena vauvatehtaana ja toisen puolen roikkuvin silmäpussein ja täysin rinnoin varustettuna pikkuvauvan äitinä. Jokatapauksessa hetkeäkään en vaihtaisi pois. Mahtavin, ihanin, uskomattomin, vauhdikkain, tunteita herättävin, kuohuttavin ja ennen kaikkea avartavin vuosi elämässäni alkaa olla taputeltu. Koskaan ennen en ole omannut näin paljon univelkaa tai näin mustia silmänalusia, mutten myöskään koskaan ole tuntenut näin suurta rakkautta. Voin vain todeta, että kuluneesta vuodesta olen järjettömän kiitollinen. Pikkunen onnenkyynel on tähän väliin tirautettava :,)

Nyt on sitten vissiin aika toivottaa kaikille mitä mahtavinta UUTTA VUOTTA 2015! <3 Pysykää kanavalla, sillä luulenpa, että ensi vuoden puolella blogissa päästään vasta kunnolla vauhtiin!

Hanna

maanantai 29. joulukuuta 2014

Imetystaipaleella osa 1


Imetys on aihe, joka herättää meidän äitien, ja välillä muidenkin, keskuudessa paljon kiivasta keskustelua. Otanpa siis itsekki kantaa tähän keskusteluun kertomalla omasta, tähänastisesta imetystaipaleestamme. Koska asiaa imetykseen liittyen minulla olisi runsain rinnoin, ajattelin rajata tämän postausen koskemaan meidän ensimmäistä puolta vuottamme. Sitä puolta vuotta, kun L oli täysimetyksellä.


Minulle imetys oli alusta alkaen itsestäänselvä asia, muita vaihtoehtoja ei toisinsanoen edes ollut. Raskausaikana ajattelin, että imetys on "asiaan kuuluvaa" ja niin vain tehdään. Vasta loppuraskaudessa, kun liityin Imetyksen tuki ry -nimiseen facebook-ryhmää, aloin ymmärtää, etteivät kaikki äidit imetä, edes pientä hetkeä, ja ettei tissi ole aina edes vaihtoehto. Toki tiesin tämän, mutta vasta tällöin aloin asiaa oikeasti ajattelemaan. Lisäksi ymmärsin, että imetyksessä voisi tulla mutkia matkaan. Tämä tieto aiheutti minussa sekavia ajatuksia, mutta ajatusta "sehän onnistuu ja piste" ei tämäkään minusta poistanut. Pientä huolta se kuitenin aiheuti. Toisaalta, kaikki tieto sai minussa taistelijaluonteen esiin, ja halu imettää pitkään alkoi kasvaa.


Minulle imetys oli alusta alkaen itsestäänselvä asia, muita vaihtoehtoja ei toisinsanoen edes ollut.

Loppuraskauden aikana luin paljon imetysfaktaa. Olin lueskellut jo äideiksi tulleiden kanssaeläjien kysymyksiä tukiryhmässä, sekä tukiäitien vastauksia ja tajunnut, ettei imetys aina ole ruusuilla tanssimista. Tiesin että aluksi imetys voi tehdä kipeää, ennen kuin oikea imuote löytyy. Tiesin myös ettei imetyksen kuulu sattua, ja jos sattuu, on imuote tarkistettava. Tiesin, että vauva saattaa "asua" rinnalla tuntikaupalla ilman, että hänellä olisi puutetta ravinnosta. Tiesin, että edessä olisi tiheänimun kausia, jolloin saisin toimia kävelevänä maitoautomaattina. Kaiken tämän tiedon lisäksi minulle tärkein tieto oli, että ensipäivinään vauva ei tarvitse kuin pieniä kolostrum-tippoja äidinmaitoa, pienenpienikin maitomäärä on hyvä. Alusta alkaen vauva saa rinnasta kaiken tarvitsemansa, kunhan hänen annetaan imeä lapsentahtisesti aina kun haluaa, eikä häntä ruokita muilla tavoin.


L syntyi toukokuussa täysin terveenä ja hyvinvoivana. Hän pääsi samantien ihokontaktin, ja ensi-imetys tapahtui synnytys-salin hämärissä valoissa. Muistan kuinka haparoivia olivat meidän molempien otteet. L oli kuitenkin se, joka hoiti homman kotiin. Omasta päästäni oli kaikki imetystietous kadonnut samalla hengenvedolla, jolla L päästi ensimmäisen rääkäisynsä. En tiennyt mitä tehdä, miten kuuluisi olla, mutta L suuntasi päättäväisesti rinnalle ja alkoi imeä. 

Kuten synnytyskertomuksessa jo kerroin, sairaala-aika meni pienessä sumussa. L vietti suurimman osan ajastaan paitani sisällä, söi ja nukkui. Jälkikäteen olen tajunnut, että tämä ihokontakti oli todella tärkeeää tässä vaiheessa. Meillä tiiviiseen ihokontaktiin päätyminen kävi ikään kuin vahingossa. Pikkuisella oli hieman kylmä ensimmäisenä aamunaan, ja kätilö ehdotti, että pitäisin vauvaa oman paitani sisällä vaippasillaa. Ja siihen me sitten jumahdimme. Lucky me! Olin ilmeisesti onnekas myös siinä suhteessa, että luonani kävi useampikin kätilö kyselemässä miten imetys sujuu, ja ohjaamassa oikean imuotteen löytämiseksi. Tässä vaiheessa en miettinyt faktaa, vaan menin puhtaasti vaistolla. Näin kuului tehdä, imetys oli minun velvollisuuteni.

Kun kotiin päästiin, helleaalto oli pyyhkäissyt Suomeen. Tämä teki sen, että vietin vauvan kanssa päivät sisällä ilman vaatteita, sylikkäin. Maito nousi kohisten rintoihin samana iltana, kun astuin kotiovesta sisään nyyttini kanssa. Rinnat olivat arat, joten ilman paitaa oleminen oli parasta mitä tiesin. Taas kerran, vaistoni tekivät työtä ja ohjasivat minua toimimaan juuri niin kuin äidin kuului toimia. Lapsi sai ruokaa, lämpöä, läheisyyttä ja turvaa, mitä muuta hän tarvitsisi?

Ensimmäinen viikko oli tuskainen, rinnanpäät olivat enemmän tai vähemmän rikki, kun pienen suun oli vaikea saada otetta täpötäysistä rinnoista. Korjasin imuotetta ahkerasti, aina kun se mielestäni näytti vääränlaiselta. Sairaalassa kätilöltä saamani kikka vetäistä vauvaa alemmaksi makuullaan syötettäessä osoittautui kullanarvoiseksi. Näin vauva nosti leukaansa ylemmäksi ja suu avautui isommaksi, jolloin imuote parani. Olin hankkinut jo sairaalakassiin mukaan lanoliini-voidetta, jota hieroin ahkerasti kipeille nänneille heti ensi-imaisuista lähtien. Tämä auttoi pitämään nännit kosteina, ja esti niitä rupeutumasta. Imuote alkoi pikkuhiljaa löytää uomiinsa, ja kipu imettäessä hävisi, kun L oli noin viikon ikäinen. Lisäksi ensimmäisellä viikolla minulle nousi kuume ja oikeaan rintaan ilmestyi kuumottava patti. Tiehyttukos oli paukahtanut päälle ja rintatulehdus kolkutteli ovella. Kuin ihmeen kaupalla sain kuitenkin tiehyttukoksen aukenemaan kotikonstein, kuumalla suihkulla ja tyhjentämällä rintaa käsin, ja antibiooteilta vältyttiin.

Sairaalassa kätilöltä saamani kikka vetäistä vauvaa alemmaksi makuullaan syötettäessä osoittautui kullanarvoiseksi.
 Näin vauva nosti leukaansa ylemmäksi ja suu avautui isommaksi, jolloin imuote parani.

Lisäksi pian imetyksen alkutaipaleella huomasin itselläni suihkutissisyyden. Maidon alkaessa herua sitä tuli sellaisella voimalla, että metrin säteellä kaikki kastui, ja vauva haukkoi henkeä yrittäessään niellä maitotulvaa napusiinsa. L kuitenkin tottui suihkutisseihin hyvinkin nopeasti ja oppi ikäänkuin käsittelemään eväitään. Monesti hän käänsi itsensä hetkeksi sivuun ,ja odotti pahimman suihkun laantumista, jonka jälkeen jatkoi syömishommiaan muina miehinä. Pahimpina suihkuaikoina käytin rintapumppua tyhjentämään pahimman paineen rinnoista. Erillistä suihkutissi-ongelman "hoitoa" ei meillä siis tarvittu. Siihenkin nimittäin löytyy omat konstinsa.

Noin kolmiviikkoisena meille rantautui ensimmäinen tiheänimun kausi. Ja kuusiviikkoisena seuraava. Myös kolmen kuukauden ja puolen vuoden tiheänimunkaudet tulivat suunnilleen "ajallaan". Olin lukenut faktaa tiheänimun kausista, jolloin vauva saattaa viihtyä tissillä tuntikausia, ja ettei tästä kuulu säikähtää. Tiesin, että vauva tekee tilausta, jotta maitomäärä kasvaa sitä mukaa kun vauvan maidontarve lisääntyy. Tiheänimunkausien tarkoituksena on pitää maidontuotantoa yllä ja vastaamassa tarpeita. Tissit kun ovat siitä kummalliset vehkeet, että ne tuottavat maitoa niin paljon kuin sitä menee. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässä touhussa. Annoin Pikkutyypin syödä niin paljon ja niin usein kuin hän halusi. Tarjosin rintaa aina, kun vähänkään tuntui, että Tyyppi olisi sitä vailla, niin päivä- kuin yöaikaankin. Tihenimunkausina L vietti rinnalla tolkuttomia aikoja, puhutaan siis tunneista kerrallaan. Välillä kun napa ei enää vetänyt enempää maitoa, mutta tissillä oli silti kiva olla, L valutteli maitoa sujuvasti suupielestään ulos, samalla imien puoliunessa rintaa. Tiheistä imuistakin selvittii, kun tiesi, mitä ne olivat. Mielessäni ei käynytkään, etteikö lapsi saisi tarpeeksi ravintoa, hän vaan tilasi lisää tulevaisuutta varten, sekä haki läheisyyttä ja hyvänolontunnetta.

Imetyksen alkaessa ajattelin tissin muotoista vuorta,
 josta suihkuaa maitoa.

Seuraava ansakuoppa imetystaipaleellamme oli varmastikkin noin neljän ja viiden kuukauden aikoihin ilmaantunut herumisen hidastuminen. Huomasin tuolloin varsinkin ilta-aikaan, että herumisen alkamiseen saattoi mennä muutama minuuttikin. L siis joutu imemään rintaa hermostumiseen saakka, ennen kuin maito todella alkoi virrata. Tässä vaiheessa faktatieto oli todellakin se, joka piti oman järjen kasassa. Kerran kunnolla alkanut maitotuotanto ei lopu yllättäen, mutta heruminen voi monestakin eri syystä hidastua. Lisäsin runsaasti vedenjuontia ja imetyksen alkaessa ajattelin tissin muotoista vuorta, josta suihkuaa maitoa, haistelin puklurättejä, kuvittelin mielessäni virtaavia jokia ja merenaaltoja, rentoutin lihakseni ja pyrin hengittämään syvään. Uskokaa tai älkää, mutta tämä toimii ;) Ymmärrän hyvin, että tämä on monelle se kuoppa, johon imetystaival katkeaa. Lapsi hermostuu, kun maito ei ala virrata samoin tein, alkaa itkemään ja olemaan levoton, mikä on helppo tulkita niin, ettei lapsi saisi tarpeeksi ravintoa ja huutaa nälkäänsä. Tiesin kuitenkin, ettei maito ole loppumassa, hanojen avaus vain hieman kestää, joten jatkoin sinnikkäästi imettämistä, enkä edes ajatellut korvikepurkin avaamista. Ja joka kerta se tuotti  tulosta, maito alkoi virrata ja lapsi oli enemmän kuin tyytyväinen. Herumisen hidastuminen kesti meillä noin kuukauden päivät. Tämän jälkeen heruminen on ollut taas huomattavasti nopeampaa, eikä mielikuvaharjoituksia ole tarvittu.

Kerran kunnolla alkanut maitotuotanto ei lopu yllättäen, mutta heruminen voi monestakin eri syystä hidastua.

Puolen vuoden täysimetys oli minulla tavoitteena alusta alkaen. Rintamaito on parasta ravintoa vauvalleni, mitä voi kuvitella. Mikä hienointa, "tissimölö" on tehty täysin häntä varten, räätälöity aina oikeanlaiseksi, kulkee aina mukana, on aina oikean lämpöistä ja sisältää kaiken, mitä vauvani tarvitsee yli puolen vuoden ikään saakka. Käy minulle. Itseasiassa uskon, ettei vauva tarvitse muuta ravintoa kuin rintamaitoa ennen kuin osaa sitä itse syödä. Tämä tapahtuu vauhtelevasti noin yhdeksän-kahdentoista kuukauden iässä. 


Uskon vahvasti, että oma asenne oli avainasemassa onnistumisessamme.


Ylpeänä kerron nyt sen, että me onnistuimme tässä tavoitteessamme. Täysimetin Pikkutyyppiä tasan puoli vuotta, jonka jälkeen imetys on jatkunut täysin lapsentahtisena sormiruokailun ohella ja on siis edelleen lapsen pääasiallinen ravinnonlähde. Uskon vahvasti, että oma asenne oli avainasemassa onnistumisessamme. 
Imetys on minulle itselleni ollut todella ihana ja voimaannuttava kokemus, ja on sitä toki edelleen. Nautin imetyksestä, enkä vielä kertaakaan ole ajatellut, että se olisi raskasta tai vaivalloista. Lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään. Imetys antaa minulle itselleni valtavasti hyvää oloa, tunnetta siitä, että pystyn antamaan lapselleni parasta. Se, että imetystaipaleemme on sujunut suuremmitta mutkitta, on varmasti vaikuttanut siihen että nautin imettämisestä niin paljon. Edes yölliset imetykset eivät minusta tunnu raskailta, on ihanaa tunte se, kuinka pieni ihminen tarvitsee sinua, ja saa sinulta turvaa ja lämpöä ravinnon lisäksi. Oma mielipiteeni on, että sen mitä imetys ottaa, antaa se tuplana takaisin. 

Tavoiteenani on jatkaa imetystä vähintäänkin kaksi -vuotiaaksi. Haaveissa lapsentahtinen vieroittuminen, eli rinnalla käynti loppuisi sitten, kun lapsi itse sen haluaa lopettaa ja on siihen valmis. Saa nähdä, imetys meillä jatkuu ainakin niin kauan, kuin se meistä molemmista hyvältä tuntuu :)

Sen mitä imetys ottaa, antaa se tuplana takaisin.

Ihania imetyshetkiä kaikille imettäjille ja imeväisille <3

Hanna

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pulkkapäivä ja tomsku-soppa


Pikkuisen oli liian kirpsakka ilma, jotta ulkoilla olisi voinut kunnolla. Pikku pulkkapyrähdyksellä oli silti käytävä, sillä enolta joululahjaksi saatu uusi menopeli oli vielä täysin korkkaamatta. Aloin itsekkin pohtia, milloinhan viimeksi olisin pulkkaillut oikein kunnolla. Joskus lapsena, jos opiskeluaikojen "mäenlaskureissuja" minttukaakoineen ei lasketa. Oikein teki mieli hypätä itsekkin kyytiin, ja pistää Isimies vetämään. Pitää ehkä hankkia toinenkin pulkka, aikuisten koossa nimittäin. Sen verran lystiä touhua. 

Ulkoilun jälkeen maistuu kuuma soppa, niin pienille kuin isommillekkin. Tomaattikeitto, aikuisten versio vuohenjuustolla höystettynä, sopii pakkaspäivään kuin sormi nenään, nam. Ai mitenkö sormiruokailija syö keittoa, no lusikalla tietenkin. Apuna voi käyttää myös itsetehtyä leipää. Tai laiskana päivänä, kuten meillä tänään, riisikakkuja, toimii! Ja sotku on taattu ;)




Ihanaa rentoilua ja kevyttä ruokaa näin joulun jälkeen, joko muualla on palattu arkeen?

Hanna