Note to self nro.2

Vietimme viimeviikolla Pikkutyypin kanssa kaupunkipäivää. Neuvolan jälkeen hyppäsimme bussiin ja suunnistimme keskustaan kiertelemään. Reissun päätarkoitus oli syntymäpäivälahjan metsästys kummitytölleni, mutta myös alet kiiluivat häiritsevästi silmissäni. Lähinnä reissu meni kuitenkin kahvilassa istuskeluksi ja Tyypin kanssa hassutteluksi. Mikäpä sen mukavampi tapa viettää päivää?

Silmiin osui kuitenkin tämä kortti, ja pelkkä kuva sai taas ajattelemaan. Kuva muistutti salaman-nopeasti mieleeni tärkeän asian, joka meinaa unohtua liian usein arjen keskellä. Kohtele lastasi kuin ketä tahansa ihmistä, älä aliarvio ja pidä häntä vähempänä, vaan kohtele kuin haluaisit että sinua kohdeltaisiin. Tämän koitan muistaa ihan jokapäiväisessä toiminnassani. En valehtele lapselleni, en lupaa turhia ja luota siihen, ettei hän vielä muista. Ei, jos lupaan lapselleni jotain, pidän lupaukseni. Jos hänellä ei ole nälkä, hänen ei tarvitse syödä. Jos häntä ei nukuta, nukkumaan ei ole pakko mennä. Kuuntelen ja kunnioitan lastani, ja hänen mielipiteitään ja toiveitaan. Haluan toimia lapseni kanssa niin, kuin haluaisin hänen isompana toimivan. Halua opastaa häntä kunnioittamaan toisia ja opettaa hänelle rehellisyyttä, ja taitoa keskustella ja tehdä kompromisseja. Jokaisella perheenjäsenellä tulee olla valtaa vaikuttaa asioihin, oli sitten kyseessä vauva tai vanhempi.

Hyvä on aina miettiä, miten haluaisit että sinua kohdeltaisiin. Jos itse istuisit syöttötuolissa, haluaisitko, että suuhusi työnnettäisiin ruokaa, koska sinun nyt vaan kuuluu syödä? Tai haluaisitko, että sinua huijattaisiin, sinulle luvattaisiin, mutta lupauksia ei pidettäisi? Tuskin sellaista kohtelua kukaan haluaa. Nyt kortti koristaa seinäämme, ihan vain muistutuksena meille vanhemille.

Hanna

Takuuvarmat vauvanherätyskikat ja muut arjenhandlausvinkit

Eikö vauvasi toimi niin kuin olit suunnitellut? Onko hän omapäinen, eikä kunnioita luomiasi aikatauluja? Viisveisaako hän sinun suunnitelmistasi? Ei hätää, seuraavilla ohjeilla arki vauvan kanssa sujuu kuin tanssi. Ohjeet ovat testattuja ja toimiviksi todettuja, olkaa hyvät.

Ummettaako vauvaa, onko kakka hukassa?
Ei hätää, pue itsesi ja vauva ulkotamineisiin, kun olette valmiita kakan mahdollisuus on 80%. Mitä useampi vaatekerros, sitä parempi kakkaamisprosentti. Lähes 100% kakkaamismahdollisuuden saavuttamiseksi, jätä pukeminen viimetippaan ja kiirehdi minuuttiaikataululla bussiin, kakka on jo housussa, kun pääsette ulko-ovelle.

Lyökö kello jo iltaa ja vauvasi on edelleen päiväunilla? Pitäisikö hänen jo herätä, ettei ilta mene läskiksi?
Ei hätää! Keitä itsellesi kuppi höyryävää teetä tai kahvia, heräämismahdollisuus 70%. Kaiva kahvin kyytipojaksi salainen suklaakätkösi esiin, heräämismahdollisuus 90%. Lämmin ruoka herkkujen tilalla toimii jopa paremmin. Mikäli jostakin kummallisesta syystä herkkulaatikko ehtii tyhjentyä ja napero hengaa edelleen höyhensaarilla, koita myös itse ottaa torkut, todennäköisyys heräämiseen on 99%. Idioottivarma herätyskikka on mennä suihkuun, heräämismahdollisuus on ihan todella monta prosenttia.

Eikö vauvasi nukahda päiväunille? Kukkuuko hän hereillä,vaikka pitäisi nukkua?
Ei hätää! Kutsu kylään tuttavasi, joka ei ole koskaan nähnyt naperoasi, ja ole valmiina esittelemään lapsesi hänelle. Jännitä sitä, mahtaakohan lapsesi näyttää ystävällesi kaikki uudet temppunsa. Nukahtamismahdollisuus ystävän kurvatessa pihaan 80%. Mikäli tämä ei toimi, sovi menoa, johon on lähdettävä heti, nukahtamismahdollisuus ennen kuin saat vauvan puettua 90%.

Onko naperosi aamuvirkku ja herättää sinut poikkeuksetta ennen kukon pierua?
Ei hätää! Ilmoittaudu vauvauintiin ja varmista, että pääsette ensimmäiseen ryhmään, joka alkaa kello kahdeksan. Sinä ainoana aamuna kun kuuluisi herätä kello 6, nappulasi nukkuu takuuvarmasti pidempään kuin koskaan. Pitkäännukkumismahdollisuus 100%.

Tuntuuko, että mukelosi on hurahtanut ohi pikkuvauva-ajasta? Eikö äidin sylissä enää viihdytä, vaikka mammalla olisi kova halipula?
Ei hätää! Ala leipomaan. Kun kätesi ovat kyynärpäitä myöten pullataikinassa, sylinhalumahdollisuus on ylitsepääsemättömät 100%.

Hanna

Suomeksi sanottuna kiire

Kylläpä taas kiirettä pukkaa. En kyllä itsekkään ymmärrä mihin helkkariin minulla on muka kiire, mutta kiirettä tämä kai on, kun en tännekkään ehdi kunnolla kirjoittamaan, tai ainakaan syventymään siihen mitä kirjoittaisin. Osasyynä on varmasti Pikkutyyppi, joka pitää huolen, ettei tekeminen mammalta lopu, mutta ihan oma moka tämä suurimmaksi osaksi on. Mitäs haalin aina kaikki tapaamiset ja tekemiset samalle päivälle, ja tajua sen vasta siinä vauheessa kun on aivan liian myöhäistä perua mitään. Lupaan ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen, tämä kun on niin pirun terapeuttista, heti kun vaan perseelleen malttaa istua. Monta postausta on jo odottamassa viimeistelyä ja julkaisua, joten paljon on tulossa, kunhan nyt ei olisi tämä kiire häiritsemässä...

Hanna

Maailman kiitollisin mutta epäkiitollisin työ?

Kylläpä sen on taas tänään huomannut, ettei kotiäidin arki aina ole ruusuilla tanssimista. Tai ainaki niihin ruusuihin kasvaa pirunmoisia piikkejä aikaajoin. Tämä mamma on nimittäin kuumessa, ollu jo pari päivää, ja samoin pikkutyyppi. 

Työehtosopimus tässä hommassa on pirun huono. Ensinnäkin, sairaslomaa ei myönnetä. Rokulipäivää ei pääse viettämään oikeasta, eikä tekaustustakaan syystä. Vaikka kuinka olisit valvonut koko yön köhien, välillä kylmästä tutisten ja hetken kuluttua hikilammikossa uiden, unohtamatta pienen potilaan tissittelyhetkiä ja paijaamista, on itsensä kammettava ylös klo 5.20, jos Pikkutyyppi niin tahtoo. Jostais selittämättömästä syystä, yhtälö kuumeinen lapsi ja kuumeinen äiti ei myöskään tarkoita kokonaista päivää sohvan nurkassa löhöilyä ja torkkumista. Ei, pikkutyypin energiavarasto tuntuu olevan ehtymätön, jopa kipeänä. Tämän "työn" hommat on hoidettava, vaikka kuinka itse olisi jo pyhän pietarin portteja kolkuttelemassa.

Ruokaa ei yhtäkkiä voikkaan tilata valmiina lähipitseriasta niin kuin sinkkuaikoina, vaan tyyppi tarvitse kunnon eväät. Onneksi kuumehouruinen äiti voi tässä sentään vähän luistaa, hedelmät ja uunikasvikset on superhelppoja ja rintamaitoa kun antaa, niin sillä pärjätään jo pitkälle. Kiitos ja ylistys tissimaito! Pyykkivuori kasvaa, tiskiä syntyy, vaatteita vaihdetaan, pukluja siivotaan, leikitään, lauletaan, syödään ja nukuttaan, niin se vain menee, kipeänäkin.

Kun isimiehen työpäivä loppuu, niin se loppuu. Töistä ei tarvitse ajatellakkaan ennen seuraavaa aamua. Kotiäitiduunissa työpäivä kestää kellon ympäri, myös yöllä. Yö on samalla lailla "duuniaikaa", kuin päiväkin. Jos pikkutyyppi tarvitse äitiä, äiti hoitaa, painoi silmäluomia kuinka paljon tahansa ja oli kello 03.00 tai 13.00. Työnantaja määrää tässä työssä tahdin. Jos Pikkutyyppiä ei aamulla viiden jälkeen nukuta, niin sitten ei. Silloin noustaan leikkimään. Ennakkovaroituksia ei anneta, vaan jokainen päivä on ihan omanlaisensa. Mutta se kai lieneekin näitä tämän homman huippujuttuja.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että kuka tätä työtä arvostaa, tai arvostaako ylipäänsä kukaan. Olenko yhteiskunnan silmissä loinen, laiska paskiainen, joka karttaa työtä ja makoilee sohvannurkassa tekemättä mitään? Olenko ystävieni silmissä mieheni elätti, joka ei kanna omaa korttaan kekoon, vaan jättäytyy kotihoidontuelle parin satasen varaan? Olenko vain yksinkertaisen saamaton ja itsekäs, kun haluan pysyä pitkään kotona hoitamassa lastani, ja luomassa hänelle turvallisen ja onnellisen lapsuuden? Jokainen kotiäiti ansaitsisi sillointällöin olantaputuksen, "hyvin sä vedät" tai "kylläpä huomaa kuinka hyvin ja rakkaudella hoidat lapsiasi". Ette uskokkaan kuinka hyvältä tuntuisi, kun joku sanoisi sen ääneen; "Olet ihan hemmetin hyvä siinä mitä teet, ja tekemäsi työ on tärkeää, vau".

Ja vaikkei kukaan sitä sinulle sanoisikaan, niin ainaki lapsesi on maailman kiitollisin ja onnellisin siitä, että vanhempi on läsnä ja häntä varten. Se joka-aamuinen hymy on varmastikkin se suurin kiitos koko päivän touhuista. Se rinnalle nukahtava hymyilevä lapsi, jolla on silmin nähden hyvä olla. Se lapsi, joka luottaa sinuun ja saa sinulta hoivan ja turvan, kaiken mitä hän tarvitsee. Voiko suurempaa kiitosta toisaalta ollakkaan?

Kanssasisaret, olkaa ylpeitä kotiäitiydestänne, teette tärkeää työtä :) <3

Hanna

Imetystaipaleella osa 1

Imetys on aihe, joka herättää meidän äitien, ja välillä muidenkin, keskuudessa paljon kiivasta keskustelua. Otanpa siis itsekki kantaa tähän keskusteluun kertomalla omasta, tähänastisesta imetystaipaleestamme. Koska asiaa imetykseen liittyen minulla olisi runsain rinnoin, ajattelin rajata tämän postausen koskemaan meidän ensimmäistä puolta vuottamme. Sitä puolta vuotta, kun L oli täysimetyksellä.

Minulle imetys oli alusta alkaen itsestäänselvä asia, muita vaihtoehtoja ei toisinsanoen edes ollut. Raskausaikana ajattelin, että imetys on "asiaan kuuluvaa" ja niin vain tehdään. Vasta loppuraskaudessa, kun liityin Imetyksen tuki ry -nimiseen facebook-ryhmää, aloin ymmärtää, etteivät kaikki äidit imetä, edes pientä hetkeä, ja ettei tissi ole aina edes vaihtoehto. Toki tiesin tämän, mutta vasta tällöin aloin asiaa oikeasti ajattelemaan. Lisäksi ymmärsin, että imetyksessä voisi tulla mutkia matkaan. Tämä tieto aiheutti minussa sekavia ajatuksia, mutta ajatusta "sehän onnistuu ja piste" ei tämäkään minusta poistanut. Pientä huolta se kuitenin aiheuti. Toisaalta, kaikki tieto sai minussa taistelijaluonteen esiin, ja halu imettää pitkään alkoi kasvaa.

Minulle imetys oli alusta alkaen itsestäänselvä asia, muita vaihtoehtoja ei toisinsanoen edes ollut.

Loppuraskauden aikana luin paljon imetysfaktaa. Olin lueskellut jo äideiksi tulleiden kanssaeläjien kysymyksiä tukiryhmässä, sekä tukiäitien vastauksia ja tajunnut, ettei imetys aina ole ruusuilla tanssimista. Tiesin että aluksi imetys voi tehdä kipeää, ennen kuin oikea imuote löytyy. Tiesin myös ettei imetyksen kuulu sattua, ja jos sattuu, on imuote tarkistettava. Tiesin, että vauva saattaa "asua" rinnalla tuntikaupalla ilman, että hänellä olisi puutetta ravinnosta. Tiesin, että edessä olisi tiheänimun kausia, jolloin saisin toimia kävelevänä maitoautomaattina. Kaiken tämän tiedon lisäksi minulle tärkein tieto oli, että ensipäivinään vauva ei tarvitse kuin pieniä kolostrum-tippoja äidinmaitoa, pienenpienikin maitomäärä on hyvä. Alusta alkaen vauva saa rinnasta kaiken tarvitsemansa, kunhan hänen annetaan imeä lapsentahtisesti aina kun haluaa, eikä häntä ruokita muilla tavoin.

L syntyi toukokuussa täysin terveenä ja hyvinvoivana. Hän pääsi samantien ihokontaktin, ja ensi-imetys tapahtui synnytys-salin hämärissä valoissa. Muistan kuinka haparoivia olivat meidän molempien otteet. L oli kuitenkin se, joka hoiti homman kotiin. Omasta päästäni oli kaikki imetystietous kadonnut samalla hengenvedolla, jolla L päästi ensimmäisen rääkäisynsä. En tiennyt mitä tehdä, miten kuuluisi olla, mutta L suuntasi päättäväisesti rinnalle ja alkoi imeä. 

Kuten synnytyskertomuksessa jo kerroin, sairaala-aika meni pienessä sumussa. L vietti suurimman osan ajastaan paitani sisällä, söi ja nukkui. Jälkikäteen olen tajunnut, että tämä ihokontakti oli todella tärkeeää tässä vaiheessa. Meillä tiiviiseen ihokontaktiin päätyminen kävi ikään kuin vahingossa. Pikkuisella oli hieman kylmä ensimmäisenä aamunaan, ja kätilö ehdotti, että pitäisin vauvaa oman paitani sisällä vaippasillaa. Ja siihen me sitten jumahdimme. Lucky me! Olin ilmeisesti onnekas myös siinä suhteessa, että luonani kävi useampikin kätilö kyselemässä miten imetys sujuu, ja ohjaamassa oikean imuotteen löytämiseksi. Tässä vaiheessa en miettinyt faktaa, vaan menin puhtaasti vaistolla. Näin kuului tehdä, imetys oli minun velvollisuuteni.

Kun kotiin päästiin, helleaalto oli pyyhkäissyt Suomeen. Tämä teki sen, että vietin vauvan kanssa päivät sisällä ilman vaatteita, sylikkäin. Maito nousi kohisten rintoihin samana iltana, kun astuin kotiovesta sisään nyyttini kanssa. Rinnat olivat arat, joten ilman paitaa oleminen oli parasta mitä tiesin. Taas kerran, vaistoni tekivät työtä ja ohjasivat minua toimimaan juuri niin kuin äidin kuului toimia. Lapsi sai ruokaa, lämpöä, läheisyyttä ja turvaa, mitä muuta hän tarvitsisi?

Ensimmäinen viikko oli tuskainen, rinnanpäät olivat enemmän tai vähemmän rikki, kun pienen suun oli vaikea saada otetta täpötäysistä rinnoista. Korjasin imuotetta ahkerasti, aina kun se mielestäni näytti vääränlaiselta. Sairaalassa kätilöltä saamani kikka vetäistä vauvaa alemmaksi makuullaan syötettäessä osoittautui kullanarvoiseksi. Näin vauva nosti leukaansa ylemmäksi ja suu avautui isommaksi, jolloin imuote parani. Olin hankkinut jo sairaalakassiin mukaan lanoliini-voidetta, jota hieroin ahkerasti kipeille nänneille heti ensi-imaisuista lähtien. Tämä auttoi pitämään nännit kosteina, ja esti niitä rupeutumasta. Imuote alkoi pikkuhiljaa löytää uomiinsa, ja kipu imettäessä hävisi, kun L oli noin viikon ikäinen. Lisäksi ensimmäisellä viikolla minulle nousi kuume ja oikeaan rintaan ilmestyi kuumottava patti. Tiehyttukos oli paukahtanut päälle ja rintatulehdus kolkutteli ovella. Kuin ihmeen kaupalla sain kuitenkin tiehyttukoksen aukenemaan kotikonstein, kuumalla suihkulla ja tyhjentämällä rintaa käsin, ja antibiooteilta vältyttiin.

Sairaalassa kätilöltä saamani kikka vetäistä vauvaa alemmaksi makuullaan syötettäessä osoittautui kullanarvoiseksi.
 Näin vauva nosti leukaansa ylemmäksi ja suu avautui isommaksi, jolloin imuote parani.

Lisäksi pian imetyksen alkutaipaleella huomasin itselläni suihkutissisyyden. Maidon alkaessa herua sitä tuli sellaisella voimalla, että metrin säteellä kaikki kastui, ja vauva haukkoi henkeä yrittäessään niellä maitotulvaa napusiinsa. L kuitenkin tottui suihkutisseihin hyvinkin nopeasti ja oppi ikäänkuin käsittelemään eväitään. Monesti hän käänsi itsensä hetkeksi sivuun ,ja odotti pahimman suihkun laantumista, jonka jälkeen jatkoi syömishommiaan muina miehinä. Pahimpina suihkuaikoina käytin rintapumppua tyhjentämään pahimman paineen rinnoista. Erillistä suihkutissi-ongelman "hoitoa" ei meillä siis tarvittu. Siihenkin nimittäin löytyy omat konstinsa.

Noin kolmiviikkoisena meille rantautui ensimmäinen tiheänimun kausi. Ja kuusiviikkoisena seuraava. Myös kolmen kuukauden ja puolen vuoden tiheänimunkaudet tulivat suunnilleen "ajallaan". Olin lukenut faktaa tiheänimun kausista, jolloin vauva saattaa viihtyä tissillä tuntikausia, ja ettei tästä kuulu säikähtää. Tiesin, että vauva tekee tilausta, jotta maitomäärä kasvaa sitä mukaa kun vauvan maidontarve lisääntyy. Tiheänimunkausien tarkoituksena on pitää maidontuotantoa yllä ja vastaamassa tarpeita. Tissit kun ovat siitä kummalliset vehkeet, että ne tuottavat maitoa niin paljon kuin sitä menee. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässä touhussa. Annoin Pikkutyypin syödä niin paljon ja niin usein kuin hän halusi. Tarjosin rintaa aina, kun vähänkään tuntui, että Tyyppi olisi sitä vailla, niin päivä- kuin yöaikaankin. Tihenimunkausina L vietti rinnalla tolkuttomia aikoja, puhutaan siis tunneista kerrallaan. Välillä kun napa ei enää vetänyt enempää maitoa, mutta tissillä oli silti kiva olla, L valutteli maitoa sujuvasti suupielestään ulos, samalla imien puoliunessa rintaa. Tiheistä imuistakin selvittii, kun tiesi, mitä ne olivat. Mielessäni ei käynytkään, etteikö lapsi saisi tarpeeksi ravintoa, hän vaan tilasi lisää tulevaisuutta varten, sekä haki läheisyyttä ja hyvänolontunnetta.

Imetyksen alkaessa ajattelin tissin muotoista vuorta,
 josta suihkuaa maitoa.

Seuraava ansakuoppa imetystaipaleellamme oli varmastikkin noin neljän ja viiden kuukauden aikoihin ilmaantunut herumisen hidastuminen. Huomasin tuolloin varsinkin ilta-aikaan, että herumisen alkamiseen saattoi mennä muutama minuuttikin. L siis joutu imemään rintaa hermostumiseen saakka, ennen kuin maito todella alkoi virrata. Tässä vaiheessa faktatieto oli todellakin se, joka piti oman järjen kasassa. Kerran kunnolla alkanut maitotuotanto ei lopu yllättäen, mutta heruminen voi monestakin eri syystä hidastua. Lisäsin runsaasti vedenjuontia ja imetyksen alkaessa ajattelin tissin muotoista vuorta, josta suihkuaa maitoa, haistelin puklurättejä, kuvittelin mielessäni virtaavia jokia ja merenaaltoja, rentoutin lihakseni ja pyrin hengittämään syvään. Uskokaa tai älkää, mutta tämä toimii ;) Ymmärrän hyvin, että tämä on monelle se kuoppa, johon imetystaival katkeaa. Lapsi hermostuu, kun maito ei ala virrata samoin tein, alkaa itkemään ja olemaan levoton, mikä on helppo tulkita niin, ettei lapsi saisi tarpeeksi ravintoa ja huutaa nälkäänsä. Tiesin kuitenkin, ettei maito ole loppumassa, hanojen avaus vain hieman kestää, joten jatkoin sinnikkäästi imettämistä, enkä edes ajatellut korvikepurkin avaamista. Ja joka kerta se tuotti  tulosta, maito alkoi virrata ja lapsi oli enemmän kuin tyytyväinen. Herumisen hidastuminen kesti meillä noin kuukauden päivät. Tämän jälkeen heruminen on ollut taas huomattavasti nopeampaa, eikä mielikuvaharjoituksia ole tarvittu.

Kerran kunnolla alkanut maitotuotanto ei lopu yllättäen, mutta heruminen voi monestakin eri syystä hidastua.

Puolen vuoden täysimetys oli minulla tavoitteena alusta alkaen. Rintamaito on parasta ravintoa vauvalleni, mitä voi kuvitella. Mikä hienointa, "tissimölö" on tehty täysin häntä varten, räätälöity aina oikeanlaiseksi, kulkee aina mukana, on aina oikean lämpöistä ja sisältää kaiken, mitä vauvani tarvitsee yli puolen vuoden ikään saakka. Käy minulle. Itseasiassa uskon, ettei vauva tarvitse muuta ravintoa kuin rintamaitoa ennen kuin osaa sitä itse syödä. Tämä tapahtuu vauhtelevasti noin yhdeksän-kahdentoista kuukauden iässä. 

Uskon vahvasti, että oma asenne oli avainasemassa onnistumisessamme.

Ylpeänä kerron nyt sen, että me onnistuimme tässä tavoitteessamme. Täysimetin Pikkutyyppiä tasan puoli vuotta, jonka jälkeen imetys on jatkunut täysin lapsentahtisena sormiruokailun ohella ja on siis edelleen lapsen pääasiallinen ravinnonlähde. Uskon vahvasti, että oma asenne oli avainasemassa onnistumisessamme. Imetys on minulle itselleni ollut todella ihana ja voimaannuttava kokemus, ja on sitä toki edelleen. Nautin imetyksestä, enkä vielä kertaakaan ole ajatellut, että se olisi raskasta tai vaivalloista. Lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään. Imetys antaa minulle itselleni valtavasti hyvää oloa, tunnetta siitä, että pystyn antamaan lapselleni parasta. Se, että imetystaipaleemme on sujunut suuremmitta mutkitta, on varmasti vaikuttanut siihen että nautin imettämisestä niin paljon. Edes yölliset imetykset eivät minusta tunnu raskailta, on ihanaa tunte se, kuinka pieni ihminen tarvitsee sinua, ja saa sinulta turvaa ja lämpöä ravinnon lisäksi. Oma mielipiteeni on, että sen mitä imetys ottaa, antaa se tuplana takaisin. 

Tavoiteenani on jatkaa imetystä vähintäänkin kaksi -vuotiaaksi. Haaveissa lapsentahtinen vieroittuminen, eli rinnalla käynti loppuisi sitten, kun lapsi itse sen haluaa lopettaa ja on siihen valmis. Saa nähdä, imetys meillä jatkuu ainakin niin kauan, kuin se meistä molemmista hyvältä tuntuu :)

Sen mitä imetys ottaa, antaa se tuplana takaisin.

Ihania imetyshetkiä kaikille imettäjille ja imeväisille <3

Hanna

Pulkkapäivä ja tomsku-soppa

Pikkuisen oli liian kirpsakka ilma, jotta ulkoilla olisi voinut kunnolla. Pikku pulkkapyrähdyksellä oli silti käytävä, sillä enolta joululahjaksi saatu uusi menopeli oli vielä täysin korkkaamatta. Aloin itsekkin pohtia, milloinhan viimeksi olisin pulkkaillut oikein kunnolla. Joskus lapsena, jos opiskeluaikojen "mäenlaskureissuja" minttukaakoineen ei lasketa. Oikein teki mieli hypätä itsekkin kyytiin, ja pistää Isimies vetämään. Pitää ehkä hankkia toinenkin pulkka, aikuisten koossa nimittäin. Sen verran lystiä touhua. 

Ulkoilun jälkeen maistuu kuuma soppa, niin pienille kuin isommillekkin. Tomaattikeitto, aikuisten versio vuohenjuustolla höystettynä, sopii pakkaspäivään kuin sormi nenään, nam. Ai mitenkö sormiruokailija syö keittoa, no lusikalla tietenkin. Apuna voi käyttää myös itsetehtyä leipää. Tai laiskana päivänä, kuten meillä tänään, riisikakkuja, toimii! Ja sotku on taattu ;)

Ihanaa rentoilua ja kevyttä ruokaa näin joulun jälkeen, joko muualla on palattu arkeen?

Hanna

Joulun jälkeiset, sekä note to self!

Joulu mennä jolkotti taas ohitse, kuin Santeri Dahlia konsanaan. Hyvä kun ehti huomata ollenkaan. Onneksi pienestä hommien kasaantumisesta huolimatta, valmistautuminen sujuin suhteellisen rennonletkeällä otteella. Paljon jäi tekemättä, mutta haittasiko tuo? No ei! Jouluaatto oli juuri sitä, mitä olin Pikkutyypin ensimmäisen joulun halunnutkin olevan. Rentoa yhdessäoloa, toisistamme nauttimista, ihanien ihmisten seuraa ja hyvää ruokaa, ilman turhaa kiirettä, hössötystä tai materialismia. Paketit laitettiin kuusen alle ja jaettiin illalla ennen Pikkutyypin nukkuma-aikaa. Lahjojen saamistakin ihanampaa, oli taas kerran niiden antaminen. Tosin kyllä tämän mamman sisällä pieni materialisti kyherteli onnesta, kun kauan himoittu string pocket -hylly paljastui kääreiden sisältä ;)

Joulussa on se jokin kummallinen taika, että sitä vaan rauhoittuu ja keskittyy yllättäen oleelliseen. Yhtäkkiä kaikki tuntuu rennommalta ja ihminen menee smoothisti flow-meiningillä. Ei ole kiire nukkumaan, vaikka silmäpussit roikkuvatkin jo polvissa, eikä aamuinen pikkutyypin herääminenkään klo 6.00 tunnu yhtään niin raskaalta, kuin arkena. Olo on vain kertakaikkisen hyvä.

Nyt on kuitenkin aika suunnata nokat ja kinkun turvottamat mahat kohti uutta vuotta, ja palata arkeen ja ruotuun. Kyllä voin sanoa, että on ihana päästä taas omiin rutiineihin kunnolla kiinni. Kaiken juhlapyhähumun jälkeen on aika muistuttaa itseään, että hyvä ja turvalinen arki on se, mikä on jokaiselle lapselle tärkeintä. Juhlat ovat ihania bonuksia, mutta arki on se, mikä tekee lapsuuden. Hiljattain kuulemani lausahdus kiteyttää mielestäni koko homman täydellisesti ja on hyvä muistutus niin itselle, kuin kenelle tahansa vanhemmalle: "Sinun arkesi on jonkun lapsuus".

Hanna

Vauvasta vaaperoksi

"Silmät selkään mama, makoilu saa nyt riittää", tuumasi L, kun puoli vuotta kohdun ulkopuolista elämää tuli täyteen.

L on aina ollut liikkuvaista ja jäntevää sorttia ja on hämmästyttänyt neuvolassakin taidoillaan, isot lapset kun tuppaavat monasti olemaan "laiskanletkeitä ja vähän hitaampisyttyisiä nautiskelijoita", tai ainakin niin neuolassa saimme kuulla. Meidän tirpanalla kuitenki tuntuu olevan kiire; noin kolmen kuukauden iässä L kääntyi masulleen, viiden kuukauden paikkeilla työnsi kädet suoriksi ja alkoi "peruuttaa". Pian tämän jälkeen löytyi konttausasento, jossa piti hengailla jatkuvasti. Puolivuotispäivän jälkeen alkoi rymistä todenteolla. Sormiruokailu aloitettiin puolivuotispäivänä ja vain viikko tämän jälkeen ensimmäinen hammas puski ikenestä läpi. Samaan syssyyn L päätti nousta itse lattialla istumaan. Konttaus alkoi pikkuhiljaa myös sujua.

Pallo on paras, toimii myös rumpuna.

Nyt meillä ollaan paria päivää vajaa seitsemän kuukautta ja vauhti vain tuntuu kiihtyvän. Kontaten päästään jo minne vain ja tietenkin koko asunto on tutkittava perinpohjaisesti. Pallot on hitti, ja niitä jahdataan kirjaimellisesti 'pää kolmantena jalkana'. Epämääräinen vauvajodlaus on vaihtunut teräviin tavuihin ja sananalkuihin. Yölläkin saa kuulla iloisia "äti,äti,äti" ja "mamamama" -huhuiluja <3 Kyllä se pistää hymyilyttämään, jopa kello neljä yöllä :)
Eilen L päätti nousta lelukoria vasten seisomaan! Siinä hän seisoi, miljoonan dollarin hymy kasvoillaa, ja oli silminnähden niin ylpeä saavutuksestaan. Ja niin oli äitikin, sanoinkuvaamattoman ylpeä nimittäin <3

Silmät selässä ei enää riitä, tilaan lisäsilmiä myös kylkiin.

Tuntuu, että vauva katosi muutamassa viikossa, ja tilalle tuli mitä etevin ja taitavin pikkumies. Onneksi äidin syli on edelleen maailman paras paikka :)

Ohrapuuroleipäset ja ensimmäinen haaveri

Meillä on Pikkumiehen kanssa ollut tänään ihan löhöpäivä. Isimies lähti rientoihin, joten me pysyttelimme vain kotosalla. Ei kiirettä, ei stressiä, vain yhdessäoloa ja hassuttelua.

Pieni äksidentti saatiin iltaan, kun L kontatessaan satutti varpaansa kynnykseen. Päivystysreissulta kuitenkin onneksi vältyttiin, kun verenvuoto tyrehtyi, eikä L ollut asiasta moksiskaan. Äitiä todennäköisesti kirpaisi enemmän, ensimmäinen haaveri kun oli. Ihana ystävä oli onneksi jeesimässä varpaanpaikkaushommissa <3

Iltapalaksi napostettiin ohraleipäsiä, hyviä olivat ja ihanan pehmoisia. Mammallekkin maistui, joten tässä simppeli resepti sormiruokailijoille:

1 annos keitettyä (luomu)ohrapuuroa
1 (luomu)banaani muussattuna
reilu ruokalusilakkinen kylmäpuristettua (luomu)neitsytkookosöljyä
hiven vehnäjauhoja

Muotoile pellille kakkusiksi ja paista 200 asteessa n.30min :) nam!

"Äiti, kamera pois ja rieskat tänne!"

Lisänä meidän herkua, persimonia.

"jaahas mutsi, mitä tää nyt on?"

Maistuu :)

Nyt nukkumaan, hyvää yötä :)

Hanna

ALKU

Kun sanottavaa olisi paljon, eikä omaa väylää ajatusten purkamiseen ole kunnolla löytynyt, mitä tekee kotiäiti? Aloittaa tietenkin kirjoittamaan blogia. Ajatus omasta blogista on kytenyt takaraivossani jo pidemmän aikaa, raskausaikana, esikoisen synnyttyä, ja edelleen, kun puoli vuotta lapsiperhe-elämää on täynnä.

Blogini tulee olemaan lyhykäisyydessään lifestyle blogi kotimamman näkökulmasta. Tässä se siis nyt on, meidän perheemme, meidän arkemme, minun ajatukseni tekstien ja kuvien muodossa. 

Tervetuloa lukemaan :)


Hanna