Takaisin ruotuun

Vuosi 2015 vaihtui, ja täälä ollaan vasta nyt pikkuhiljaa takaisin tässä maailmassa. Räkis-kuume-yskä-nuha-tauti alkaa pikkuhiljaa olla voitettu sekä Pikkutyypin, että mamman osalta, ja sopivasti arkikin kolkuttelee jo ovelle heti huomenna. Isimiehen lomat on nimittäin lusittu, ja on aika palata sorvin ääreen. Tuntuu kieltämättä hyvältä, tämä sisällä möllöttäminen ja suunnitelematon laiskottelu päivästä toiseen on yllättävän puuduttavaa toimintaa, ainakin oman mielenterveyden kannalta. Blogikin on jäänyt taka-alalle, koska jostain kumman syystä toisen puoliskon läsnäolo kotona saa aikaan sen, ettei yhtäkkiä itse saa mitään aikaan. Yksin huushollia pyörittäessä , isimiehen paiskiessa töitä, sitä jotenkin osaa organisoida aikansa niin paljon paremmin. Tarkkoja aikatauluja ei meidän perheessä olla koskaan noudatettu, ennemminkin on menty täysin lapsen luontaisen rytmin mukaan, mikä se missäkin kehitysvaiheessa on ollut. Kaikessa lapsentahtisuudessaan L on toki muokannut päiväämme tietyt rutiinit, joista on vaan yllättävän mukava pitää kiinni. 

jos tämän uuden vuoden aloittaisi vaikka ihan puhtaalta pöydältä vasta huomenna? Eihän sairaanaoloa lasketa, eihän? Uudenvuoden lupauksia en ole koskaan harrastanut, en siis tälläkään kertaa. Ei siihen uutta vuotta tarvita, jos jonkin asian haluaa elämässään muuttaa, tai jossakin asiassa tsempata. Ennemminkin lähden uuteen vuoteen avoimin mielin, ja katson mitä se tuo tullessaan. Tarvitseeko sitä heti vuoden alusta asti alkaa pingottaa? Jokatapauksessa, no stress, lungisti mennään.

Pikkutyypistä tosin en tiedä, onko hän tehnyt paljonkin lupauksia tulevalle vuodelle, ainakin heti näin alkajaisiksi Hän aloitti vuoden ottamalla ensimmäiset askeleet tukea vasten. WOW!

Hanna

Vauvasta vaaperoksi

"Silmät selkään mama, makoilu saa nyt riittää", tuumasi L, kun puoli vuotta kohdun ulkopuolista elämää tuli täyteen.

L on aina ollut liikkuvaista ja jäntevää sorttia ja on hämmästyttänyt neuvolassakin taidoillaan, isot lapset kun tuppaavat monasti olemaan "laiskanletkeitä ja vähän hitaampisyttyisiä nautiskelijoita", tai ainakin niin neuolassa saimme kuulla. Meidän tirpanalla kuitenki tuntuu olevan kiire; noin kolmen kuukauden iässä L kääntyi masulleen, viiden kuukauden paikkeilla työnsi kädet suoriksi ja alkoi "peruuttaa". Pian tämän jälkeen löytyi konttausasento, jossa piti hengailla jatkuvasti. Puolivuotispäivän jälkeen alkoi rymistä todenteolla. Sormiruokailu aloitettiin puolivuotispäivänä ja vain viikko tämän jälkeen ensimmäinen hammas puski ikenestä läpi. Samaan syssyyn L päätti nousta itse lattialla istumaan. Konttaus alkoi pikkuhiljaa myös sujua.

Pallo on paras, toimii myös rumpuna.

Nyt meillä ollaan paria päivää vajaa seitsemän kuukautta ja vauhti vain tuntuu kiihtyvän. Kontaten päästään jo minne vain ja tietenkin koko asunto on tutkittava perinpohjaisesti. Pallot on hitti, ja niitä jahdataan kirjaimellisesti 'pää kolmantena jalkana'. Epämääräinen vauvajodlaus on vaihtunut teräviin tavuihin ja sananalkuihin. Yölläkin saa kuulla iloisia "äti,äti,äti" ja "mamamama" -huhuiluja <3 Kyllä se pistää hymyilyttämään, jopa kello neljä yöllä :)
Eilen L päätti nousta lelukoria vasten seisomaan! Siinä hän seisoi, miljoonan dollarin hymy kasvoillaa, ja oli silminnähden niin ylpeä saavutuksestaan. Ja niin oli äitikin, sanoinkuvaamattoman ylpeä nimittäin <3

Silmät selässä ei enää riitä, tilaan lisäsilmiä myös kylkiin.

Tuntuu, että vauva katosi muutamassa viikossa, ja tilalle tuli mitä etevin ja taitavin pikkumies. Onneksi äidin syli on edelleen maailman paras paikka :)