Takaisin ruotuun

Vuosi 2015 vaihtui, ja täälä ollaan vasta nyt pikkuhiljaa takaisin tässä maailmassa. Räkis-kuume-yskä-nuha-tauti alkaa pikkuhiljaa olla voitettu sekä Pikkutyypin, että mamman osalta, ja sopivasti arkikin kolkuttelee jo ovelle heti huomenna. Isimiehen lomat on nimittäin lusittu, ja on aika palata sorvin ääreen. Tuntuu kieltämättä hyvältä, tämä sisällä möllöttäminen ja suunnitelematon laiskottelu päivästä toiseen on yllättävän puuduttavaa toimintaa, ainakin oman mielenterveyden kannalta. Blogikin on jäänyt taka-alalle, koska jostain kumman syystä toisen puoliskon läsnäolo kotona saa aikaan sen, ettei yhtäkkiä itse saa mitään aikaan. Yksin huushollia pyörittäessä , isimiehen paiskiessa töitä, sitä jotenkin osaa organisoida aikansa niin paljon paremmin. Tarkkoja aikatauluja ei meidän perheessä olla koskaan noudatettu, ennemminkin on menty täysin lapsen luontaisen rytmin mukaan, mikä se missäkin kehitysvaiheessa on ollut. Kaikessa lapsentahtisuudessaan L on toki muokannut päiväämme tietyt rutiinit, joista on vaan yllättävän mukava pitää kiinni. 

jos tämän uuden vuoden aloittaisi vaikka ihan puhtaalta pöydältä vasta huomenna? Eihän sairaanaoloa lasketa, eihän? Uudenvuoden lupauksia en ole koskaan harrastanut, en siis tälläkään kertaa. Ei siihen uutta vuotta tarvita, jos jonkin asian haluaa elämässään muuttaa, tai jossakin asiassa tsempata. Ennemminkin lähden uuteen vuoteen avoimin mielin, ja katson mitä se tuo tullessaan. Tarvitseeko sitä heti vuoden alusta asti alkaa pingottaa? Jokatapauksessa, no stress, lungisti mennään.

Pikkutyypistä tosin en tiedä, onko hän tehnyt paljonkin lupauksia tulevalle vuodelle, ainakin heti näin alkajaisiksi Hän aloitti vuoden ottamalla ensimmäiset askeleet tukea vasten. WOW!

Hanna

Pulkkapäivä ja tomsku-soppa

Pikkuisen oli liian kirpsakka ilma, jotta ulkoilla olisi voinut kunnolla. Pikku pulkkapyrähdyksellä oli silti käytävä, sillä enolta joululahjaksi saatu uusi menopeli oli vielä täysin korkkaamatta. Aloin itsekkin pohtia, milloinhan viimeksi olisin pulkkaillut oikein kunnolla. Joskus lapsena, jos opiskeluaikojen "mäenlaskureissuja" minttukaakoineen ei lasketa. Oikein teki mieli hypätä itsekkin kyytiin, ja pistää Isimies vetämään. Pitää ehkä hankkia toinenkin pulkka, aikuisten koossa nimittäin. Sen verran lystiä touhua. 

Ulkoilun jälkeen maistuu kuuma soppa, niin pienille kuin isommillekkin. Tomaattikeitto, aikuisten versio vuohenjuustolla höystettynä, sopii pakkaspäivään kuin sormi nenään, nam. Ai mitenkö sormiruokailija syö keittoa, no lusikalla tietenkin. Apuna voi käyttää myös itsetehtyä leipää. Tai laiskana päivänä, kuten meillä tänään, riisikakkuja, toimii! Ja sotku on taattu ;)

Ihanaa rentoilua ja kevyttä ruokaa näin joulun jälkeen, joko muualla on palattu arkeen?

Hanna

Vauvasta vaaperoksi

"Silmät selkään mama, makoilu saa nyt riittää", tuumasi L, kun puoli vuotta kohdun ulkopuolista elämää tuli täyteen.

L on aina ollut liikkuvaista ja jäntevää sorttia ja on hämmästyttänyt neuvolassakin taidoillaan, isot lapset kun tuppaavat monasti olemaan "laiskanletkeitä ja vähän hitaampisyttyisiä nautiskelijoita", tai ainakin niin neuolassa saimme kuulla. Meidän tirpanalla kuitenki tuntuu olevan kiire; noin kolmen kuukauden iässä L kääntyi masulleen, viiden kuukauden paikkeilla työnsi kädet suoriksi ja alkoi "peruuttaa". Pian tämän jälkeen löytyi konttausasento, jossa piti hengailla jatkuvasti. Puolivuotispäivän jälkeen alkoi rymistä todenteolla. Sormiruokailu aloitettiin puolivuotispäivänä ja vain viikko tämän jälkeen ensimmäinen hammas puski ikenestä läpi. Samaan syssyyn L päätti nousta itse lattialla istumaan. Konttaus alkoi pikkuhiljaa myös sujua.

Pallo on paras, toimii myös rumpuna.

Nyt meillä ollaan paria päivää vajaa seitsemän kuukautta ja vauhti vain tuntuu kiihtyvän. Kontaten päästään jo minne vain ja tietenkin koko asunto on tutkittava perinpohjaisesti. Pallot on hitti, ja niitä jahdataan kirjaimellisesti 'pää kolmantena jalkana'. Epämääräinen vauvajodlaus on vaihtunut teräviin tavuihin ja sananalkuihin. Yölläkin saa kuulla iloisia "äti,äti,äti" ja "mamamama" -huhuiluja <3 Kyllä se pistää hymyilyttämään, jopa kello neljä yöllä :)
Eilen L päätti nousta lelukoria vasten seisomaan! Siinä hän seisoi, miljoonan dollarin hymy kasvoillaa, ja oli silminnähden niin ylpeä saavutuksestaan. Ja niin oli äitikin, sanoinkuvaamattoman ylpeä nimittäin <3

Silmät selässä ei enää riitä, tilaan lisäsilmiä myös kylkiin.

Tuntuu, että vauva katosi muutamassa viikossa, ja tilalle tuli mitä etevin ja taitavin pikkumies. Onneksi äidin syli on edelleen maailman paras paikka :)

Perhepeti

Perhepeti, tuo virallinen nimitys täysin luonnolliselta tuntuvalle nukkumajärjestelylle lapsiperheessä. Meillä nukutaan siis perhepedissä, mitä se itseasiassa tarkoittaa, siitä seuraavaksi.

Kuulin sanan perhepeti ensimmäisen kerran raskausaikana, kun facebookin mammaryhmässä keskustelimme siitä, miten kussakin perheessä lasten nukkumapaikat on järjestetty. Sana oli outo ja ajatus sanan takanakin äkkiseltään hassu. Vauva nukkuisi siis samassa sängyssä vanhempiensa kanssa?
 
Meille hankittiin pinnasänky, hökötys koottiin ja asetettiin makuuhuoneen nurkkaan odottamaan käyttäjäänsä. Jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa petasin sänkyyn puhtaat lakanat ja vielä siinäkin vaiheessa, kun teimme lähtöä synnytyslaitokselle, kökötti pinnasänky kaukana 160cm leveästä aviovuoteestamme. Synnytys-salissa tapahtui kuitenkin jotain. 4,3 kiloa rakkautta nostettiin rinnalleni ja siinä sitä sitten oltiin, täydellisessä symbioosissa. Napanuora katkaistiin, mutta sitäkin vahvempi yhteys minun ja tuon pienen mönkijän välillä syntyi.

Sairaalassa aika kului pienessä sumussa. Mönkijä vietti suurimman osan ajasta paitani sisällä imien tissiä ja tuhisten. Nukuimme samassa kapeassa sängyssä, sillä vieressämme lojuva "vauvavaunu" tuntui aivan liian kylmältä ja kaukaiselta paikalta.

Kotiin päästiin ja vilkaisin pinnasänkyä. Babyblues iski kuohuen päälle ja itkua tihrustaen käskytin Isimiehen postamaan pinnasängystä yhden laidan ja vaihtamaan koko makuuhuoneen järjestyksen. Pinnasänky oli siirrettävä kiinni meidän sänkyymme. Ryntäsin tietokoneelle tutustumaan tarkemmin perhepeti -asiaan ja vauvan pehmentämät aivoni hyräilivät tyytyväisyyttään.
  
Nukkumajärjestelyjä mietittäessä on hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja varsinkin jälkeläisemme ovat varsin avuttomia syntyessään. Vauva on täysin riippuvainen vanhemmastaan sekä päivä-, että yöaikaan. Psykologian näkökulmasta tarkasteltuna, vauvan ei uskota vielä tunnistavan olevansa erillinen ihminen ja siksi hän tuntee kauhua jäädessään yksin. Pahimillaan vauva kokee yksin jäädessään ja itku-unikouluissa minänsä hajoavan, aivan kuin hän lakkaisi olemasta. Näin ajatelle, tuntuisi luonnolliselta, että vauvan paras nukkumapaikka on äidin kainalossa.

Yöt menivät meillä alusta alkaen siis käytännössä kainalotusten mini-ihmisen kanssa. Imettäen, vaippaa vaihtaen ja välissä lähekkäin torkkuen. Jopa sängyn kyljessä oleva pinnasänky tuntui aivan liian turvattomalta paikalta.

Kannatan vahvasti lapsentahtisuutta, joten tarkoituksena olisi, että L saisi itse päättää, kuinka vanhaksi haluaa vanhempiensa vieressä nukkua. Kun hän itse olisi valmis omaan sänkyyn, hän sitä pyytäisi. En "pelkää", että L haluaisi nukkua sängyssämme ikuisesti, eikä koskaan oppisi nukkumaan yksin, en. Kun lapsi siirtyy omaan punkkaansa siinä vaiheessa kun on valmis, hänelle jää muutoksesta positiivinen mielikuva ja hänestä kasvaa itsevarma nukkuja, jolle muutos on ollut saavutus, askel eteenpäin. Lapsi tietää, että äidin ja isän viereen saa aina palata, häntä ei koskaan ole sieltä "ajettu" pois.

Heinäkuussa, kun L oli noin parikuukautinen, ostimme asunnon ja muutimme pieneen rivarikolmioomme. L sai oman huoneen, mutta ei, siitä ei tullut hänen makuukammariaan. Uuden sängyn osto oli ajankohtainen, joten päätimme panostaa jokaisen nukkumamukavuuteen. Vieretysten nukkuminen oli tässä vaiheessa muotoutunut itsestäänselväksi vaihtoehdoksi meille kaikille. L nukkuisi siis samassa sängyssä vanhempiensa kanssa vielä pitkään, joten päädyimme hankkimaan makuuhuoneen täydeltä sänkyä. Tällä hetkellä kammarissa lepää 2x120cm nukkumatilaa yhteen liitettynä, eli sänkytilaa on huimat 240cm, ah ihanuutta! Nukumme kaikki vierekkäin, mutta silti jokaiselle on tarpeeksi tilaa, toisin kuin aikaisemmassa 160cm leveässä parisängyssämme!

Tutkimukset ovat osoittaneet, että vauvat nukkuvat paremmin ja levollisemmin nukkuessaan yhdessä äitinsä kanssa. Perhepedissä äidin kanssa nukkuvat vauvat myös hengittävät tasaisemmin ja kokevat hengityskatkoksia vähemmän. Äitien on osoitettu olevan unissaankin täysin tietoisia vauvansa läsnäolosta, jolloin he myös hoivaavat vauvaansa unissaan. Tästä tietoisuudesta johtuu myös se, ettei äiti vahingossa kierähdä vauvansa päälle. Autopilotilla on tosiaan monta yötä menty tässäkin taloudessa. Joskus aamulla huomaan, että tissiä on ilmeisesti syöty koko yö, molemmat täydessä unessa, sekä äiti että vauva. En uskalla edes kuvitella miten väsynyt olisin, jos jokaisella heräämisellä minun olisi pitänyt nousta sängystä ja köpöteltävä pinnasängylle, saati pumppaamaan tai lämmittämään maitoa. Saa olla vain kiitollinen, että täysimetys onnistui alusta alkaen niin hyvin.

Ennen perhepetiin siirtymistä kannattaa muistaa muutama turvallisuuspointti. Lapsi kannattaa laittaa nukkumaan selälleen, tai kyljelleen, mikäli itse osaa jo kääntyä. Patja ei saa olla liian pehmeä, esimerkiksi sohva ei käy. Lapsen paikka perhepedissä on äidin välittömässä läheisyydessä. Sängyn reunat kannattaa tarkistaa, ettei lapsi vain pääse putoamaan sängystä tai jumittumaan esimerkiksi sängyn ja seinän väliin, rakoja ei siis saa olla. Sänkyyn ei kannata jättää mitään ylimääräistä, petivaatteet riittää. Vauvalle kannattaa hankkia oma kevyt peitto, ettei hän jää jumiin aikuisen ison ja raskaan täkin alle. Tärkeä huomio on myös, ettei perhepedissä saa nukkua lääkkeiden, alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, eikä kovassa kuumeessa. Myöskään tupakoivan vanhemman ei suositella nukkuvan vauvan kanssa perhepedissä, sillä myrkyt välittyvät hiuksista, vaatteista ja hengitysilmasta lapseen. Mikäli samassa sängyssä nukkuu useampi lapsi, vauvan ja vanhemman lapsen välissä on hyvä nukkua ainakin yhden aikuisen. Myös lemmikit on tässä vaiheessa parempi passittaa muualle nukkumaan.

Meillä perhepeti siis muotoutui aivan luonnollisesti parhaaksi vaihtoehdoksi nukkumajärjestelyille. Se lapseton Hanna kun oli aivan varma, että meidän natiainen tulee nukkumaan omassa huoneessan, tai ainakin omassa sängyssää alusta alkaen. Ja pah sanomme minä ja minun äidinvastoni. 
Monet aikuisetkin sanovat nukkuvansa paremmin jonkun kainalossa, miksi siis odottaisin lapseni pystyvän nukkumaan yksin?

  

Suuri joulupukki-huijaus

Näin joulun alla kun, jokaisessa kauppakeskusessa käyskentelee punanuttuja jakamassa lapsille ja lapsenmielisille karkkia, on ehken hyvä ottaa kantaa joulupukkihässäkkään!

Meille ei tule joulupukkia. Lapsille ei tulla kertomaan satuja totena. Lapsille ei valehdella muutamaa vuotta putkeen ja samalla pelotella ilman lahjoja jäämisellä, mikäli ei kilttinä pysy. Ei, ei, ja ei. Koko ajatus lahjoista materiaalisena palkintona kiltteydestä on minulle vieras ajatus.

Esikoisen syntymän myötä jouluun tuli aivan uusi merkitys. Mietin joulupukki-asiaa pitkään ja pohdin, miksi joulupukkihuijaukseen tulisi lähteä mukaan ja miksi ei. Yksinkertaisesti en nähnyt valehtelussa mitään hyvää, ja onneksi Isimies oli asiasta samaa mieltä. Se, että lapselle turvallinen ja läheinen aikuinen kertoo satuja totena, ei mielestäni vain ole oikea tapa toimia. Se, että yksinkertaisesti inhoan valehtelua sinetöi päätöksen.

Meillä joulupukki ja tontut ovat satuhahmoja muiden satuhahmojen joukossa. Jouluna vietetään aikaa rakkaiden ihmisten parissa ja muistetaan niitä, joista välitetään ja saadaan lahjoja niiltä, jotka välittävät meistä. Haluan luoda meille ihan omanlaisemme jouluperinteen ilman suurta materialismia. Toki lahjoja saadaan ja annetaan, mutta ylenpalttiset toivelistat kaikkivoipaiselle joulupukille saavat luvan jäädä. Joulu tulee olemaan rauhallinen yhdessäolon ja valon juhla, kun päivä alkaa taas pidentyä ja kevättä kohti mennään.

En usko lapsen jäävän tällaisessa joulussa mistään paitsi, pikemminkin saavan joulusta enemmän. Ainakaan heidän ei tarvitse pelätä, että parrakkaan vieraan miehen syliin on istuttava, tai lahjan lahjaa ei tipu.


Hauskaa joulunodotusta, kuului siihen sitten pukki tai ei :)

Hanna

Esittelyn aika

Näin heti alkumetreillä olisi ehken paikallaan esittäytyä. Kertoa kuka täälä näppäimistön takana häärii ja kenen kanssa. Siispä pikaisesti meistä.

Blogitekstien takana Minä, 26 -vuotias äiti-ihminen Kuopiosta. Äitiydessäni vielä melkoisen tuore tapaus, mutta mutsihommiin täysillä hurahtanut.
Entinen urheilija, ikuinen opiskelija, taiteilijasielu ja wannabe ekoilija joka rakastaa lastenvaatteita. Hurahtaa helposti vähän kaikkeen, muttei tahdo saada mitään täysin valmiiksi. Äitinä pyrin toimimaan Kiintymysvanhemmuus-periaatteita soveltaen ja lastani kuunnellen.

Taustajoukoissa Isimies. Yksi kolmesta. ei lisätävää :)

Parrasvaloissa Pikku herra L. Toukokuussa 2014 syntynyt esikoisemme, pian 7kk vanha blogin päätähti ja inspiraatio. Iloisempaa vauvaa saa hakea. Perustyytyväinen vauvatyppi, joka osaa jo näyttää luonnetta.

Meillä nukutaan perhepedissä, huudetaan hurraata pitkälle imetykselle, sormiruokaillan ja vessahätäviestitellään. Kestovaippailu on tullut tutuksi ja kantoreppuilu ja liinailu ovat meidän juttujamme. Nämä varmasti tulevat olemaan myös aiheita, jotka blogissani näkyvät usein, kuuluvathan ne oleellisesti arkeemme :)


Lyhykäisyydessään näin, tulevissa teksteissä tulen avaamaan paremmin meidän tapojamme ja ajatuksiamme. Tervetuloa tutustumaan Meihin :)

Hanna

ALKU

Kun sanottavaa olisi paljon, eikä omaa väylää ajatusten purkamiseen ole kunnolla löytynyt, mitä tekee kotiäiti? Aloittaa tietenkin kirjoittamaan blogia. Ajatus omasta blogista on kytenyt takaraivossani jo pidemmän aikaa, raskausaikana, esikoisen synnyttyä, ja edelleen, kun puoli vuotta lapsiperhe-elämää on täynnä.

Blogini tulee olemaan lyhykäisyydessään lifestyle blogi kotimamman näkökulmasta. Tässä se siis nyt on, meidän perheemme, meidän arkemme, minun ajatukseni tekstien ja kuvien muodossa. 

Tervetuloa lukemaan :)


Hanna